Juhannus tuli ja meni ja syötyä tuli turhankin hyvin kun oli niin hyvät herkut tarjolla Maanantai tuli ja olin päättänyt että nyt loppuu itsesääli ja kaiken moisten makeitten ja suolaisten hiilareiden syönti.

Aamulla (ma) vaaka näytti 80,1 kg , joten siittä ja myöskin "kutistuneista" vaatteista sain lisää pontta ja puhtia hommaan. Kotoa löytyi reiluksi viikoksi campparin pusseja joten niillä ja nutrilet hunger controlleilla mennään. Tänään on neljäs päivä ja vaaka näytti 77,4 kg eli -2,7 kg tippunut. Siinä on juhannuksena tulleet turvotukset. Yllättävän kivuttomasti on mennyt huomioiden pari aikaisempaa yritystä kun jo toisella tai viimeistään kolmantena päivänä olen sortunut herkkuihin. Tästä on hyvä jatkaa. Normi cambridge ohjeilla söisin kolme pussia ja niistä tulisi kaloreita päivää kohden noin 500 kcal, mutta ihan niin tiukalle en itseäni laita vaan sallin neljä ruokailu kertaa 2 cambridge pussia ja 2 Nutrilet hunger controllia päivän aikana. Kaloreita niistä tulee yhteensä noin 650-700 kcal joten ihan hirveetä nälkää en kärsi ja toiseksi sortumisen vaara on huomattavasti pienempi.

Töissä on jo kokeiltu itsehillintää kun kahvihuoneen pöydällä on ollut karkkia ja kuivakakkua, mutta olen pystynyt ne välttämään. Ja miten sitten kävikään, yhtenä iltana menin jeesaamaan työtoveria kun hänen parinsa sairastui kesken työvuoron. Tein siis omat työni että toisen työt,  puoliksi kolmannen työntekijän kanssa. Sairastunut työtoveri palasi töihin ja hän toi kiitokseksi marianne karkkipussit, mulle, ja kahdelle muulle työntekijälle. Sanoin sitten hänelle, et pistän ne tuohon kaikkien syötäväksi johon sain kieltävän vastauksen, sanoin sitten vieväni pussin kotiin jotta kotona kaikki saa syödä siitä (mielessä ajatellen mies ja lapset). Sekään ei käynyt karkkipussin antajalle vaan hän totesi, että et vie sitä mihinkään vaan pidät sen pussin töissä omassa kuivaruoka korissa ja sit syön siittä aina silloin tällöin karkin tai kaksi. Siinä sitten oli että no okei jätetään pussi töihin ku en kehdannu alkaa vastaankaan sanomaan. Siellä se karkkipussi ny kummittelee mun korissa avaamattomana. Mul on täs ny pari yövuoroa ja luulen et tuon pussin kaikessa hiljaisuudessa kotiin pojille lauantai karkkipäivän karkeiksi.

Ja jos en ole täällä vielä asiasta maininnut niin jos kerran sorrun makeaan en saa kierrettä katkaistuksi ja syön (lue ahmin) herkkuja kaksin käsin naamaan ja sitä voi kestää kolme kuukauttakin ennen kuin pystyn laittamaan syömisilleni stopin. Ja tuo tarkoittaa että joka päivä syön karkkia, keksiä, pullaa ym. Nyt olen saanut kivasti itseäni niskasta kiinni ja ollut ilman herkkuja maanantaista saakka.

Tästä on hyvä jatkaa